Minulla oli lapsena säästölipas, johon sain kerättyä torneittain erikokoisia kolikoita (vastaavanlainen kuin kuvassa). Kyseisessä lippaassa oli kolmen kokoisia torneja. Asuimme ulkomailla, joten tornit euroissa vastasi noin 0,10€, 1€ ja 5€.
0,10€ tornin sain hyvinkin nopeasti täyteen, mutta sitten nämä arvokkaammat tornit ja erityisesti 5€:n torni oli huomattavasti haastavampi ja suoraan sanottuna masentavaa katseltavaa. Luovutin säästämisen aika pian, eikä minulla ollut muutenkaan aluksi mitään erityistä isompaa kohdetta jota varten säästin. CD-levyn sain kuitenkin ostettua viikkorahasäästöillä noin kerran kuukaudessa.
Jossain vaiheessa yläasteella halusin saada uudet stereot, jossa oli sekä CD soitin, että tupladekki kasetille. Sen minkä halusin oli kallis, koska meidän piti ostaa stereot ns. ulkomaalaisten kaupasta, jotta sähkö toimisi myös Suomessa. Olimme parin vuoden sisään muuttamassa takaisin, joten paikallisen sähkön stereoita ei kannattanut hankkia. Hinta stereolle oli noin 600€ ja tiesin etten pyytämällä sitä saa vanhemmiltani. Piti keksiä keino ansaita rahaa, koska pelkällä viikkorahalla siinä olisi mennyt ikuisuus.
Koulullamme aika moni kavereistani oli vuoden karkkilakossa. Sovin myös omien vanhempieni kanssa asiasta. Vanhempani lupasivat maksaa minulle 100€, kun olin ollut vuoden karkkilakossa. Se ei ihan riittänyt stereoihin, mutta se oli jo ihan kiva summa. Joten tuumasta toimeen. Karkkilakon säännöt olivat seuraavat. Karkkia ei saanut syödä ollenkaan, mutta keksi ja jäätelö eivät kuuluneet kieltoon. Poikkeuspäivät olivat oma syntymäpäivä, jouluaatto ja pääsiäisen, milloin sai syödä mielinmäärin karkkia. Näin aikuisena ajattelen, että tämä oli nerokasta. Ei pelkästään, että lapsi ei syönyt karkkia, mutta myös se rahan määrä joka säästyi, kun ei ostettu sitä karkkia.
Esikoinen kertoi muutaman kuukausi takaperin, että hänen luokkakaverinsa on vuoden karkkilakossa, jonka jälkeen hän saa palkkioksi iPadin. Täytyy kyllä jossain vaiheessa lapsille ehdottaa karkkilakkoa, jos he haluavat säästää johonkin kalliimpaan kohteeseen.
Takaisin vielä hetkeksi hulppeisiin stereoihin ja omaan karkkilakkooni. Karkkilakkovuosi alkoi vuodenvaihteessa ja sujui oikein mukavasti. Sain kesällä kolmetoistavuotiaana ensimmäisen kesätyöni päiväkodissa. Toimin avustajana ja leikitin lapsia muutaman viikon ajan. Kolmen viikon työstä sain 300€. Lisäksi innostuneena ajatuksesta uusista stereoista palasin säästämään jälleen tornilippaaseen. Seuraavana joululomana, kun karkkilakkoni oli ohitse, minulla oli kasassa hieman yli 500€. Olin jo lähellä tarvittavaa summaa, mutta kuitenkin matkaa oli vielä aika paljon. Laskin, että loppusumman säästöön menisi useita kuukausia pelkällä viikkorahalla ja se oli masentavaa. Joululomalla meillä oli tapana käydä tässä ulkomaalaiskaupassa ostamassa elektroniikkaa. Kauppa oli jonkun matkan päässä isommassa kaupungissa, joten teimme taas retken sinne. Halusin niin kovasti stereot, joten pyysin vanhemmiltani, jos saisin lainaa loppuosaan ja maksaisin sitten takaisin. Vanhemmat olivat tietenkin hyvin ylpeitä, että olin onnistunut pitämään vuoden karkkilakon ja säästämään itse niinkin ison summan stereoihin, joten suostuivat ehdotukseeni.
Stereot olivat huikeat ja niillä kelpasi kuunnella kovaa Def Leppardia, Bon Jovia ja Skid Row:ta. Ilo stereoista ei ollut ihan niin iso kuin se olisi voinut olla. Säästin joka viikko viikkorahoistani summan vanhemmilleni, jotta saisin velkani maksettua takaisin. Tämä tarkoitti sitä, etten pystynyt ostamaan uusia CD levyjä, joita kuunnella uusilla stereoillani. Muistan, että aina jos sain jotain ylimääräisiä rahoja, niin ne menivät velan maksuun ja se tuntui pahalta. Lähes vuoden makselin velkaani takaisin ja sitten syntymäpäivänäni sain lahjaksi velat anteeksi. Silloin iso kivi tippui harteiltani. Tässä vaiheessa velastani jäljellä oli noin 50€.
Tämä oli loppuen lopuksi erittäin hyvä opetus minulle sekä säästämisestä, että velan ottamisesta. Korottomankin velan takaisinmaksaminen tuntui niin pahalta nuorelle minälle, joten sen jälkeen en ole koskenut kulutuslainaa. Ehkä nämä ovat niitä asioita, joita pitää jossain määrin oppia kantapään kautta. Onneksi vanhempani antoivat minulle jo nuorena opetuksen sekä säästämisestä että velan ottamisesta.
Kerron erikseen toisessa tekstissä miten opetan lapsiani säästämään. Olen ollut erittäin tiukka lainaamisen suhteen, mutta ehkä lapseni pitää myös oppia kantapään kautta kuinka ikävää on maksaa lainaa takaisin. Tätä täytyy vielä itsekin pohtia...
Onko teillä vastaavia kokemuksia rahan säästämisestä ja lainaamisesta lapsuudestanne?